PSSSSSSSST!!!!!!!!!!!!!! KUULITKO JO UUTISET? Vuoden rohkaisevin kirja eli Pieni rohkaisukirja on tilattavissa! Lue lisää ➡️ klikkaa tästä ✨📖👋

Susta on vaikka mihin. Älä jää jumiin💪⭐️

Silloin kun synnyit ja pikkuhiljaa aloitit kävelemisen opettelun, muistatko vielä miten hyvin se meni? Homman nimihän on se, että siinä meni aikaa. Kokeilit, kaaduit, kokeilit, kaaduit, joskus sattui pahasti kun kaaduit, joskus pyllähdit vain istumaan, mutta et ikinä koskaan luovuttanut. Sinä kävelet siksi, että et luovuttanut vaikka oli vaikeaa, välillä todella todella haastavaa ja tuntui siltä ettet opi millään.

 

"Sinä kävelet siksi, että sinä et luovuttanut vaikka oli vaikeaa, välillä todella todella haastavaa ja tuntui siltä ettet opi millään."

 

Mietippä sitten vielä sitä että vaikka välillä todella näytti ulkopuolisten silmin siltä, että eihän tuosta tule yhtään mitään, silti kukaan lähipiirissäsi joka harjoitteluasi katsoi, ei sanonut että ehkä kävely ei vaan ole sinun juttusi, ja että ehkä sinun pitäisi kokeilla jotain muuta. He sen sijaan kannustivat sinua jatkamaan jokaisen pyllähdyksen jälkeen, lohduttivat kaaduttuasi mutta rohkaisivat uusiin yrityksiin, yksi toisensa jälkeen. Ja yhtenä päivänä, kun olit kokeillut, kaatunut, kokeillut, kaatunut, kokeillut ja kaatunut tarpeeksi monta kertaa oppiaksesi taidon, kävely onnistui.

Miksi myöhemmin elämässä et enää samalla lailla hyödynnä tätä valtavaa uuden taidon opettelutaitoa ja uskomatonta potentiaalia mikä sinussa on? Tai siis, ehkä parempi kysymys on, miksi et hyödynnä sitä elääksesi omannäköistä elämääsi, saavuttaaksesi todella unelmasi? Miksi kuvittelisit, että se mitä osaat nyt on sinä ja that´s it? Miksi kuvittelisit, että sinun tulee osata jo kaikki etkä voi aloittaa alusta minkä tahansa uuden opettelua, vaikka ihan samalla lailla aloittamalla nollasta olet oppinut yhden tärkeimmistä taidoistasi tänä päivänä, kävelyn! Ja niin paljon muutakin, kaiken mitä osaat! Mieti ihan mitä tahansa mitä nyt osaat, missä olet hyvä, et tosiaankaan ole aina ollut, vai mitä? Olet ehkä unohtanut että joskus olit siinäkin mitä nyt osaat ihan alkutekijöissä, et osannut, mutta silti aloitit, harjoittelit, epäonnistuit, kaaduit, etkä luovuttanut. Kuinka paljon olet hyödyntänyt tätä uuden oppimisen taitoa elämässäsi unelmiesi suhteen? Sen suhteen, millaista elämää oikeasti aidosti haluaisit elää?

 

"Elämällä on sinulle niin paljon annettavaa, kun avaat silmäsi sille ja kun avaat silmäsi potentiaalillesi."

 

Uutta voi oppia. Sinä voit oppia. Elämällä on sinulle niin paljon annettavaa, kun avaat silmäsi sille ja kun avaat silmäsi potentiaalillesi. Mistä unelmoit? Mitä palasia kuuluu unelmaelämääsi? Mitä taitoja kehittämällä pääsisit lähemmäs unelmaasi todennäköisemmin ja vahvemmin? Mitä konkreettisia tekemisen taitoja voisit kehittää mitkä edistäisivät unelmaasi? Mitä luonteenvahvuuksia voisit kehittää, että edistäisit unelmaasi? Mistä taidoista voisit ottaa vastuun, ennemmin kuin että selittelet niiden puuttumista aina syynä sille ettei hommat etene?

No entä mitä haluaisit tehdä? Nähdä? Kokea? Kokeilla? Haluaisitko kenties oppia surffaamaan mutta ajattelet vaan ettet osaa? Laulamaan mutta ajattelet vaan että et osaa? Tanssimaan mutta ajattelet vaan että et osaa? Meditoimaan ja tyhjentämään pääsi? Heräämään aikaisin ja lähtemään lenkille auringon noustessa? Sisustamaan? Kokkaamaan terveellisesti ja herkullisesti? Ompelemaan vaatteita itsellesi? Mitä taitoja ihailet muissa ihmisissä ja mietit että "osaisimpa minäkin"? Ne taidot on sinussa ja saat ne esiin jos haluat niin. Voit oppia lähestulkoon mitä tahansa. Älä selittele ettet osaa. Jos haluat oppia jotain, opettele. Sinussa on potentiaalia vaikka mihin.  Sitoudu prosessiin ja heittäydy uuden oppimiseen. Ala kävelyä opettelevaksi vauvaksi uusissa asioissa, niissä mitä ihailet, mitä itse haluaisit oppia.

 

"Älä selittele ettet osaa. Jos haluat oppia jotain, opettele. Sinussa on potentiaalia vaikka mihin.  Sitoudu prosessiin ja heittäydy uuden oppimiseen. Ala kävelyä opettelevaksi vauvaksi uusissa asioissa, niissä mitä ihailet, mitä itse haluaisit oppia."

 

”Mutta joku on luonnonlahjakkuus siinä, minä en ole, joten ei kannata edes yrittää”. Totta. Siis se, että meillä on erilaisia luontaisia lahjakkuuksia erilaisiin asioihin. Mutta se ei silti tarkoita, etteikö voisi oppia jotain ilman luonnon lahjakkuutta. Joku, jolla on luonnonlahjakkuus johonkin, mutta ei harjoittele sitä verrattuna johonkin jolla ei ole, mutta joka sitoutuu prosessiin ja harjoittelee pikkuvauvan lailla, kaatuen, nousten, kaatuen, nousten ja jatkuvasti kehittyen… kummasta tulee parempi? Joku joka harjoittaa luonnonlahjakkuuttaan säännöllisesti toki usein voittaa ja on parempi kuin joku, joka harjoittaa ja jolla luonnonlahjakkuutta ei ole. Mutta onko elämässä kyse voittamisesta vai siitä että saa tehdä sitä mikä innostaa ja mitä rakastaa? Täytyykö kaikessa olla maailman paras? Vai olisiko tavoite ennemmin olla onnellinen siitä, että oppi uutta ja pääsee siksi surffaamaan mistä on aina haaveillut? Pystyy laulamaan ja pysymään nuotissa minkä on ajatellut olevan juttu mitä ei vaan osaa? Pystyy olla paikallaan meditoinen hiljaisessa tilassa 5 minuuttia päivässä kun ennen päässä surisi jatkuvasti ja luuli ettei vain osaa? Onnistuu omalla levelillään ja saa siitä elämään lisää väriä? Se on se juttu, SINUN elämänlaadun parantaminen, innostuksen lisääminen ja onnellisuuden lisääminen oppimalla uutta, ei vertaaminen muihin ja siihen mitä muut osaavat ja ovatko he luonnostaan lahjakkaampia tai parempia kuin sinä.

Mietitään hetki vielä vähän erilaisia taitoja nimittäin luonteenvahvuuksia. Mitä luonteenvahvuuksia ihailet? Ehkä jonkun tahdonvoimaa? Positiivisuutta? Rohkeutta? Ajanhallintakykyä ja säntillisyyttä? Ajatteletko että sinä vain et ole sellainen? Että olisihan se mahtavaa olla rohkeampi mutta et vain ole. Että jos olisit, tekisit sitä, tätä ja tuota? Muista tämä ystäväni, sinä pystyt kehittymään myös luonteenvahvuuksissa. Pystyt kehittämään tahdonvoimaasi, pystyt kehittämään positiivisuuttasi, pystyt kehittämään rohkeuttasi. Kun otat 100% vastuun elämästäsi, voit päättää millaista elämää haluat elää, ja mitä luonteenvahvuuksia siihen tarvitaan, ja alkaa pikkuvauvaksi niiden opettelussa. Pikkuvauvana nouset, kaadut, nouset, kaadut, nouset.. mutta et luovuta kunnes opit. Siitä on kyse taitojen opettelussa, oli kyse sitten konkreettisesta tekemisen taidosta tai luonteen taidosta.

Kyse on päivittäisestä harjoittelusta ja siitä, että kun epäonnistuu, ei luovuta vaan jatkaa vahvempana. Esimerkiksi. Kun haluat elää positiivisempaa elämää ja päätät harjoitella positiivisemmaksi suhtautumalla tänään kaikkeen niin että löydät niistä jotain positiivista, ja huomaat jossain tilanteessa epäonnistuneesi ja miettineesi taas negatiivisesti, et luovuta vaan huomioit virheesi, hyväksyt sen ymmärryksellä, muutat ajattelun tilanteessa positiiviseksi ymmärtäen että olet taidon kanssa vasta alussa ja jatkat eteenpäin, luovuttamatta. Pikkuhiljaa, kun toistat ja toistat, epäonnistut, toistat, opit, kasvat ja kehityt ja lopulta luonteesi on vahvistunut! Siitä on kyse. Se on prosessi, ihan niin kuin kaiken muunkin uuden oppiminen.

On kyse hermoradoista aivoissasi. Aivoihisi on muodostunut tiettyjä opittuja hermoratoja jotka ovat taitoja, käyttäytymismalleja joita sinulle on tullut toistomäärien seurauksena. Kun teet jotain uutta, uusia neuroneja eli aivosoluja ikään kuin syttyy palamaan kuin lamput. Ja kun sytytät näitä lamppuja uudestaan ja uudestaan toistamalla sitä kykyä mitä haluat vahvistaa, pikkuhiljaa näiden lamppujen välille alkaa muodostumaan näkyvä polku, siihen missä ennen oli pimeää. Tämä polku mahdollistaa sen, että osaat taidon. Polun (eli uuden hermoradan) muodostumiseen tarvitaan kuitenkin aina toistoa, toistoa, toistoa ja toistoa. Toistoa tulee tulla niin pitkään ja niin useasti, että uusi polku vahvistuu selkeäksi ja vahvaksi. Jos haluat oppia uutta jonkun toisen opitun mallin tilalle, tulee toistoa olla niin kauan, että uusi polku tulee vahvemmaksi kuin edellinen, eli vanha oppimasi malli. Kun siis haluat oppia pois jostain toimintamallista, on tärkeää että ymmärrät kuinka isossa roolissa onnistumisen kannalta on se, että opettelet tilalle uuden, ennemmin kuin yrittäisit opetella pois vanhasta.

 

"Usko omaan potentiaaliisi oppia uutta. Älä odota sille muiden hyväksyntää ja kannustusta. Tämä on sinun elämäsi. Ole enemmin se, joka inspiroi muita omalla esimerkillään toteuttamaan myös omia unelmiaan ja oppimaan uutta."

 

Palataan vielä hetkeksi vauvatarinaan, sinun vauvaelämääsi ja siihen, kuinka kukaan ympärillä olevistasi ei kyseenalaistanut kävelytaidon oppimisen mahdollisuutta vaikka et lähestulkoon tehnyt mitään muuta kuin pyllähtänyt ja kaatunut jatkuvasti. Silti he uskoivat sinuun. Silti he rohkaisivat sinua jatkamaan. Tapahtuuko näin nykyään? Useimmiten valitettavasti ei. Olemme sisäistäneet erittäin oudon ajatusmallin siitä, että epäonnistuminen on häpeällistä, että se ettemme aikuisina vielä osaa jotain tarkoittaa sitä että emme sitä enää voi oppia tai että se ei ole meidän juttu. Emme kannusta toisiamme oppimaan nollasta, kaatumaan ja tekemään virheitä ja jatkamaan niistä huolimatta. Emme kannusta elämään niin, että saisimme kokea kaiken sen mistä unelmoimme koska jäämme jumiin siihen mitä nyt osaamme. Älä anna tämän unelmia latistavan ajatusmallin painaa omia unelmiasi sisälle piiloon.

 

"On ok tehdä virheitä, on ok epäonnistua, on ok kaatua, koska se, ja juuri se on se ainut tie oman potentiaalin löytämiseen ja omaa ja samalla muiden elämää rikastuttavan uuden oppimiseen."

 

Usko omaan potentiaaliisi oppia uutta. Älä odota sille muiden hyväksyntää ja kannustusta. Tämä on sinun elämäsi. Ole enemmin se, joka inspiroi muita omalla esimerkillään toteuttamaan myös omia unelmiaan ja oppimaan uutta. Ymmärrä se, että suurin osa ei ymmärrä. Älä syytä heitä siitä, etteivät he tue sinua niin kuin silloin kun olit vauva. Mutta ota tavoitteeksesi näyttää heille potentiaalisi esiin tuleminen, ja se että on ok tehdä virheitä, on ok epäonnistua, on ok kaatua, koska se, ja juuri se on se ainut tie oman potentiaalin löytämiseen ja omaa ja samalla muiden elämää rikastuttavan uuden oppimiseen. Älä odota kannustusta ja hyväksyntää, ole roolimalli. Mene kohti villeimpiä unelmiasi, taitoja joita haluat oppia, elä äläkä vain ole elossa, haasta itseäsi kasvuun ja kehitykseen, ota tavoitteeksesi rikkoa rajojasi. Älä jää jumiin. Kuuntele sydäntäsi ja etsi vastaukset siihen mitä kaikkea haluaisitkaan vielä oppia, tehdä, nähdä ja kokea ja lähde niitä kohti. Haasta itsesi kasvun ja kehityksen ja oppimisen polulle. Ystäväni, et ikinä ole valmis. Ja se on just se juttu. Jos et riko rajojasi, et koskaan saa tietää mihin kaikkeen olisitkaan tämän arvokkaan elämäsi aikana pystynyt.

 

"Jos et riko rajojasi, et koskaan saa tietää mihin kaikkeen olisitkaan tämän arvokkaan elämäsi aikana pystynyt."

 

Positiivisen psykologian mukaan onnellisuuden yksi isoimmista kriteereistä elämässä, on uuden oppiminen, kasvu ja kehitys kohti jotain itselle merkityksellistä. Ja kun saavutamme sen, olemme tietyn ajan onnellisia siitä, kunnes sisällemme syntyy taas tarve uuteen kasvuun ja kehitykseen. Se on meille ihmisille luontaista. Kuuntele sitä mikä sinua innostaa. Älä jää jumiin, seuraa sitä. Jos tunnet olosi tyhjäksi nyt, jos tunnet että jotain puuttuu, älä yritä täyttää sitä jollain materialla tai muulla hetkellisellä hedonisella mielihyvällä. Etsi kasvua. Etsi kehitystä. Lähde kohti uskomatonta potentiaaliasi. Koska sitä on vielä jäljellä paljon. Ystäväni, niin kauan kuin sinä olet, sitä on. Ja se, että sinä olet, ei ole itsestäänselvyys. Elä isommin, opi isommin, toteuta itseäsi ja etsi kaikkea sitä mihin pystyt isommin, maailma odottaa potentiaaliasi.

 

Sinun unelmasi asialla nyt ja aina, 

💋xoxo,

Close

50% Valmis

Tilaa valmennus

Saat heti inboxiin ilmaisen 30 minuutin life coaching valmennusvideon missä opetan sulle mun lempi valmennusharjoituksen, elämänpyörän. Pääset miettimään omaa elämääsi rakentamaan sitä enemmän just sun näköiseen suuntaan! Woop Woop! Pääset samalla sisäpiirilistalle ja saat positiivista mielenravintoa ja työkaluja itsesi kehittämiseen inboxiisi. Ja joo, kaikki tämä, ilmaiseksi. Koska DreamTALK on SUN unelman asialla.💗