Jakso#98 Lopeta pelkkä unelmoiminen. Aloita tekeminen💪

 
Joku viisas sanoi joskus, että kaikkein rikkain paikka maailmassa on hautausmaa, sillä siellä on haudattuna niin paljon toteuttamattomia unelmia, visioita ja ideoita - niin paljon käyttämättä jäänyttä potentiaalia. Mitä, jos ollessamme elämämme lopussa, kaikki unelmamme, visiomme, ideamme ja toiveemme tulevatkin kysymään meiltä: "Miksi et toteuttanut meitä, miksi et tuonut meitä tähän maailmaan? Olisit voinut luoda meidät!"
 
Uskon, että unelmat, visiot ja ideat ovat sinulla syystä. Ne eivät ole sattumaa, vaan tulevat sinulle syystä. Ne tulevat siksi, että juuri sinussa on olemassa tarvittava potentiaali niiden toteuttamiseen. Kasasin sinulle kahdeksan vinkkiä siihen, että unelmasi oikeasti toteutuisivat. Mieti näitä kaikkia siitä näkökulmasta, että sinulla on jokin unelma, jota et ehkä vielä jostain syystä ole alkanut toteuttamaan.
 
1. Älä unelmoi nykyisten kykyjesi perusteella. Älä määritä sitä, mihin pystyt, sen perusteella, mitä juuri nyt osaat. Sä pystyt kasvamaan unelmasi kokoiseksi oppimalla uutta, kasvamalla ja kehittymällä.
 
2. Uskalla sanoa unelmasi ääneen. Kun kerrot unelmasi muille, se vahvistuu entisestään myös sinulle. Silloin siitä tulee sinulle enemmän totta. Samalla kertomisesta tulee sinulle positiivinen paine unelmasi toteuttamiselle. Samalla ympäriltäsi saattaa aueta yllättäviä resursseja, joita voit käyttää unelmasi toteuttamiseen.
 
3. Älä kuuntele epäilijöitä. Kun sanot unelmasi ääneen, tulet luultavasti kuulemaan siitä negatiivista palautetta. Sulje korvasi siltä ja ymmärrä, että unelmasi epäily ja pelko johtuu siitä, että epäilevät ihmiset eivät joko itse uskalla tavoitella omia unelmiaan, tai haluavat vilpittömästi suojella sinua pieniltäkin vastoinkäymisiltä, joita unelmasi tavoittelu voi sinulle tuoda. Älä kuitenkaan ole se, joka jättää tekemättä siksi, että pelkäät vastoinkäymisiä. Mitä sitten, jos epäonnistut? Olet silti mennyt eteenpäin. Käytä epäilyjä ja negatiivista palautetta motivaationa tehdä isommin ja määrätietoisemmin asioita unelmasi eteen. Älä anna niiden pysäyttää sinua.
 
4. Älä pelkää haasteita. Juuri ne jutut, joita et vielä osaa, tai joita pelkäät, vievät sua eteenpäin kohti unelmaasi. Älä jää turvalliseen kuplaasi, vaan tee pelosta huolimatta. Sitä on rohkeus.
 
5. Lopeta muihin vertaaminen. Käännä katseesi siihen, mitä sä teet - ei siihen, mitä muut tekee. Älä anna muiden tekemisen aiheuttaa sinussa alemmuuden tunnetta. Sä olet sä ja just se on se juttu. Älä vertaa siihen, missä joku muu on. Pysähdy kysymään, mitä sinä itse oikeasti haluat.
 
6. Pilko unelmasi pieniksi, päivittäisiksi askeliksi. Jollei sinulla ole päivittäisiä, pieniä askelia otettavaksi säännöllisesti, jätät lopulta helpommin tekemättä. Unelman toteutumisessa on kyse pienten säännöllisten askeleiden ottamisesta silloinkin, kun määränpäätä ei vielä näy. Luota prosessiin ja tee - se on se juttu.
 
7. Pelkää, mutta toimi silti. Mikä ikinä sua pelottaakin matkalla kohti unelmaasi - toimi siitä huolimatta. Jos päätöksen tekeminen tai askeleen ottaminen pelottaa, ei se tarkoita silti sitä, ettei sitä pitäisi tehdä. Kohtaa pelkosi yksi kerrallaan ja kasvata rohkeuttasi. Pelko on merkki kuvitteellisista rajoistasi, jotka voit rikkoa. Sussa on rohkeutta, se pitää vaan kasvattaa. Mikään ei ole siihen parempi keino, kuin oman unelmasi polku.
 
8. Pidä huolta sinusta. Yksikään toteutunut unelma ei ole sen arvoinen, että menetät itsesi matkan varrella. Pitämättä huolta itsestäsi et pysty toteuttamaan unelmiasi niin, että voisit nauttimaan jo matkasta niitä kohti. Se ei tarkoita sitä, ettet kohtaisi matkalla pelkoja tai haasteita. Se tarkoittaa sitä, ettet unelmasi vuoksi luovu sinulle tärkeimmistä asioista. Voit joutua luopumaan paljosta, mutta älä luovu niistä arvoista, jotka ovat sinulle oikeasti tärkeitä. Tee asioita, jotka saavat sinut voimaan hyvin jo matkan aikana. Sinä olet kaikista tärkein. Mikään unelma ei ole sen arvoinen, ettet sinä voi hyvin.
 
Toivon, että lähdet kohti unelmaasi ja ymmärrät sen, ettei pelkkä unelmointi tuo unelmaa luoksesi. Luota siihen, että unelmasi on sinulla syystä ja sussa on jo olemassa se voima, joka sen unelman saavuttamiseen tarvitaan. Luota siihen, että matka nostaa kyllä esiin potentiaalisi. Aloita tekeminen askel askeleelta. Anna sinussa kytevän uskomattoman potentiaalin nousta esiin. Askel kerrallaan. 
 
Minä uskon sinuun. 
 
đź’‹ Peppiina | DreamTALK
Kuuntele jakso