
Jakso #82 Tärkeä vinkki ihmissuhteisiin
Arvot ovat tärkeitä paitsi oman hyvinvoinnin, myös ihmissuhteiden kannalta. Jos emme tuo arvojamme esiin ihmissuhteissa, ei ihmissuhde voi olla sillä tasolla, jolla se oikeasti voisi olla. Meillä jokaisella on erilaisia arvoja, jotka ohjailevat elämää. Jos emme tiedosta arvojamme, saatamme helposti päätyä elämään jonkun toisen arvojen mukaan.
Ystävyyssuhteissa tai parisuhteessa arvojen ei tarvitse olla täsmälleen samanlaiset, mutta meidän olisi tärkeää hyväksyä ne toisissamme. Tärkeää onkin kommunikoida ihmissuhteessa omat arvonsa, mikä auttaa ymmärtämään valintoja ja toimintaa ihan eri tavalla, kuin ilman tietoa arvoista. Kyse ei ole siitä, että arvot kertoo yksittäisinä sanoina tai niminä, vaan siitä, mitä kukin arvo meille oikeasti merkitsee. Mitä arvoja sinulla on ihmissuhteessa? Mitkä arvot toiselle ovat tärkeitä ihmissuhteessa? Mitkä ovat tärkeitä arvoja sinulle tai toiselle terveydessä, työssä, elämässä yleensä? Jos yrität saada toista toimimaan omien arvojesi mukaan, teet väärin. Samoin on se, jos joku haluaa saada sinut toimimaan omien arvojensa mukaan. Uskon, että ihmissuhteissa liian vähäinen kommunikaatio ajaa siihen, että joko päädymme elämään toisten arvojen mukaisesti tai toimimme muuten omia arvojamme vastaan. Emme myöskään voi voida tällöin niin hyvin, kuin voisimme silloin voida, kun kommunikoimme arvomme toiselle.
Erilaiset kriisit ja haasteet vaikuttavat meidän arvoihimme ja laittavat meidät määrittelemään arvomme uudelleen. Jos emme tiedosta tällaista muutosta, alamme voida huonosti. Siksi onkin niin tärkeää pysähtyä omien arvojensa äärelle ja kirjata ylös vaikka paperille itselle tärkeimmät 3-5 arvoa, joita haluaa elämässä noudattaa. Mitkä ovat tärkeimpiä arvoja sinulle työssä, ihmissuhteissa, elämässä muuten? Mitä ominaisuuksia arvostat ystävyyssuhteissa? Arvot ovat todella tärkeitä, ohjaavia tekijöitä, ja siksi niiden äärelle pysähtyminen onkin tärkeää. Haluan kannustaa sinua listaamaan itsellesi tärkeät arvot. Sen jälkeen tee sama ihmissuhteessasi. Mieti yhdessä toisen osapuolen kanssa, mitkä ovat niitä tärkeitä arvoja ja puhukaa niistä. Puhukaa arvoista ja siitä, mitä ne merkitsevät. Kun tiedät nämä, pystyt olla parempi puoliso tai ystävä. Määritä arvosi, määritä tärkeiden ihmissuhteidesi arvot. Vie ihmissuhteesi uudelle levelille. Muista myös itse, että arvot ovat tärkein kompassisi elämässäsi.
💋Peppiina | DreamTALK