Jakso #74 HALLUSSA.

 
 
Johannes "HATSOLO" Hattunen on mies, joka on tehnyt paljon asioita ja saaHuttanut unelmiaan. Hän on seurannut unelmiaan breakdancessa ja menestynyt siinä, minkä lisäksi hän on mm. luonut uraa motivaatiopuhujana, kirjoittanut kirjan, toiminut valmentajana ja tuonut Suomeen Training for Warriors -kuntosalikonseptin. Johannes tietää, etteivät unelmat toteudu aina helposti ja matkan varrelle kuuluvat myös vastoinkäymiset, joista voi kuitenkin ottaa opiksi.
 
Tärkeänä reitin näyttäjänä Johannekselle on elämässä toiminut oma sydän ja tunne, jota hän on uskaltanut seurata tehdessään isoja päätöksiä. Oikealta tuntuvat päätökset ja valinnat ovat joskus vaatineet myös luopumista ja uskallusta toimia rohkeasti sen eteen, mikä on itselle hyväksi. Johanneksella on matkan varrella tullut vastaan inspiroivia ja esikuvallisia ihmisiä, joiden kautta hän on saanut inspiraatiota ja innostusta, vaikka ihmisiltä ei olekaan tullut pelkästään kannustusta tai tukea Johanneksen valintoja kohtaan. Johannes uskoo, että meissä kaikissa on voima, jota täytyy uskaltaa kuunnella elääkseen omannäköistä elämää.
 
Johanneksen kanssa puhumme tässä jaksossa unelmista, heittäytymisestä, peloista ja niiden kohtaamisesta, rohkeudesta ottaa askelia siihen suuntaan, mikä sydämessä tuntuu oikealta, sekä siitä, miten Johannes on päätynyt saavuttamaan niitä asioita, joita on saavuttanut. Lisäksi Johannes kertoo, mistä saa voimaa silloin, kun tuntuu ettei ympäriltä tule kannustusta tai tukea omalle tekemiselle. Kuuntele koko haastattelu, ja kuulet mm. miksi Johannes ei yleensä käytä julkisia kulkuneuvoja, ja mitkä ovat hänen top 3 neuvoaan unelmien toteuttamiselle.
 
💋Peppiina | DreamTALK
 
Kuuntele jakso