Jakso #172 Tunnista nämä merkit. Sun unelman takia 👋💗

 

Susta on vaikka mihin ja sun sisällä on olemassa vaikka mitä upeita juttuja joiden kuuluu päästä näkyviin tähän maailmaan. Sun unelmia. Sun koettavaksi, sun elämään toteutuneina unelmina. Tässä jaksossa haluan muistuttaa sua neljästä merkistä jotka sun on hyvä tietää sun unelman kannalta. Jotta todella toteutat ne, eikä ne jää vain unelmiksi.

1. Sun unelma itsessään on jo merkki. Sun unelma ei olis tullut sulle, jos sussa ei olisi sitä kaikkea mitä sen toteutumiseen tarvitaan. 

2. Se, että susta tuntuu siltä ettet pysty, on merkki. Ei sun kuulukaan pystyä kaikkeen heti mitä sun unelmaan vaaditaan. Unelman toteutuminen on oppimatka jonka aikana sun potentiaali vasta tulee esiin. 

3. Se, että sun unelman edessä on pelottavia asioita, on merkki. Pelko on tärkeä merkki tärkeiden eteenpäinvievien asioiden edessä. Se, että sua pelottaa, ei ole merkki siitä että olet väärällä polulla, päinvastoin. Nimenomaan pelkojen voittaminen (eli niiden askelien ottaminen jotka pelottaa, siitä huolimatta että pelottaa), toteuttaa sun unelmat.

4. Se, että sua ei huvita on merkki. Unelmat nimittäin toteutuu niille, jotka tekee silloinkin kun ei huvita. 

Toteuta sun unelmat muistamalla nämä tärkeät merkit. Kuuntele jaksosta lisää jokaisesta ja rohkaistu menemään kohti unelmia juuri näiden merkkien avulla, näitä merkkejä seuraamalla.  Näitä merkkejä kohti, ystäväni.

Susta on vaikka mihin. Älä pienennä potentiaaliasi siksi, että pienet unelmat on saatavilla helpommin. Sua varten on olemassa vaikka mitä mahdollisuuksia täällä pallolla. Vaikka mitä. Ja sun elämä on seikkailu sua varten. Lahja jonka sä sait. Ja ne unelmat jotka sulla on, on sulla syystä. Elämä on sua varten. Ja jokainen päivä on uusi mahdollisuus tehdä päätös siitä, että on aika uudelle unelmalle. Älä anna sun isojen unelmien hämätä sua suuruudellaan vaan muista, että jokainen suurikin unelma koostuu pienistä askelista joita on otettu säännöllisesti, silloinkin kun ei huvita.

Aloita. Jatka. Älä luovuta. Susta todellakin on siihen.

💋Peppiina | DreamTALK 

Kuuntele jakso

Ps.Tiesithän jo näistä?