
JAKSO #167 Pieni rohkaisujakso: Pelottaako? Hyvä!💗
Tehdään nyt kaksi todella tärkeää asia selväksi, nimittäin se, että on normaalia, että pelottaa, ja se, että rohkeus on sinussa. Rohkeutta ei ole se, ettei pelottaisi, vaan se, että tekee, vaikka pelottaa. Ja rohkeus on sinussa, vaikkei tuntuisi siltä juuri nyt ja tämän kirjan kappaleen ja siitä nauhoitetun jakson avulla autan sinua ymmärtämään, miten saat sen esiin.
Rohkeus nimittäin on sinussa ihan yhtä lailla kuin se on siinä henkilössä, jonka rohkeutta ihailet. Sinä, ystäväni, olet rohkea.Tiedän, että ei ole helppoa aina uskoa siihen varsinkaan silloin, kun pelottaa, mutta tämä jakso auttaa sinua ymmärtämään rohkeuden olemassaolon sinussa.Ymmärtämään sen niin vahvasti, että et koskaan enää epäile rohkeuttasi. Etkä jätä toteuttamatta sydämesi toiveita, niitä juttuja mitkä sinua innostaa ja pelottaa samaan aikaan, koska luulet että sinussa ei ole rohkeutta niihin. Koska sinussa on rohkeutta, ystäväni. Sinussa on sitä ehkä enemmän kuin uskotkaan.
Tarvitset rohkeutta seikkailuun heittäytymiseen ja omannäköisen elämän polulle. Ja nyt on aika ottaa rohkeutesi esiin.
Tässä pienen rohkaisukirjan kappaleessa opit rohkeudesta ja siitä kuinka se on lihas jota voit kasvattaa. Rohkeuden lihas nimittäin elää. Se kehittyy, kasvaa, heikkenee tai jopa surkastuu olemattomaksi. Niin kuin sinäkin. Ja se mitä päätät tehdä, vaikuttaa siihen, vahvistuuko rohkeus, pysyykö rohkeus samassa tilassa vai heikkeneekö se. Ja milloin tahansa voit alkaa vahvistamaan uusia rohkeuden lihaksia, valloittamaan niiden avulla uusia vuoria, toteuttamaan uusia unelmiasi, oppimaan uusi taitoja ja avaamaan uusia ovia elämässäsi.
Niin moni asia on sinulle mahdollista. Ja sinusta on vaikka mihin. Uskalla heittäytyä rohkeuden lihaksen kasvattamisen prosessiin yksi pieni toisto kerrallaan. Älä vertaa muihin, vaan siihen, mikä rohkeuden lihaksesi tilanne oli eilen.
Missä asiassa haluaisit olla rohkeampi? Mitä sellaista, mikä ihan vähän pelottaa, voisit tehdä vahvistaaksesi rohkeuden lihastasi? Muista, että ilman pelkoja ei ole rohkeutta. Älä siis haaveile, ettei pelottaisi, ja kuvittele, että silloin olisit rohkea. On kyse siitä, että olet rohkea, kun teet juuri silloin, kun sinua pelottaa. Sitä on rohkeus. Et ole rohkea silloin, kun sinua ei pelota. Jos ei pelottaisi, eihän olisi rohkeutta. Uskalla siis tehdä, vaikka pelottaa, mene kohti juuri niitä juttuja, jotka sinua innostavat, mutta jotka ovat pelon takana – koska pelkojesi toisella puolella on olemassa ihan toisenlainen maailma sinua varten. Maailma täynnä mahdollisuuksia, uusia kokemuksia, uusia versioita sinusta. Jos et koskaan kokeile, et koskaan tiedä. Älä anna pelkojen estää sinua elämästä omannäköistä elämääsi, toteuttamasta unelmiasi ja otta masta esiin uskomatonta potentiaaliasi elää niin, että todella tunnet eläväsi, tehden ja toteuttaen asioita, jotka saavat sinut sädehtimään.
Älä anna rohkeuden lihaksesi tämänhetkisen tilanteen seistä potentiaalisi edessä.Vahvista rohkeuttasi ja valloita kaikki ne vuoret, jotka sydämesi kartassa siintävät ja sinulle kuiskivat. Muista, että on enemmän kuin normaalia että pelottaa.Tee siitä huolimatta, sitä on rohkeus.Ystäväni, sinusta on ihan oikeasti vaikka mihin. Kuuntele tämä rohkeudesta kertova kappale pienestä rohkaisukirjasta ja rohkaistu kasvattamaan rohkeuden lihaksesi vahvemmaksi kuin koskaan ennen. Koska ystäväni, unelmasi odottavat.
Ps. Pieni rohkaisukirja on tarkoitettu rohkaisevaksi ystäväksesi omannäköiselle polullesi. Ystäväksi, joka aina uskoo sinuun. Se on tarkoitettu luettavaksi uudestaan ja uudestaan, kulutettavaksi, kulkemaan mukanasi minne menetkin. Se on rohkaiseva ystäväsi aina kun sellaista tarvitset, vaikka joka ikinen päivä. Tutustu ja tilaa oma pieni rohkaisukirjasi täältä.